Tuote lisätty suosikkeihin
Tuote poistettu suosikeista

Unilähettiläs Rami Salomaa houkuttelee ihmisiä parempien unten maille

Rami Salomaa kärsi usean vuoden ajan unettomista öistä, kunnes hän päätti paneutua unettomuutensa syihin. Siitä alkoi matka unilähettilääksi ja kokemusasiantuntijaksi, joka on valmis laittamaan itsensä likoon myös meidän kaikkien parempien unien puolesta.

Miten sinusta tuli unilähettiläs?

"Kolmisen vuotta sitten elämässäni oli ajanjakso, jolloin nukuin tavattoman huonosti: heräilin öisin, enkä saanut enää unta. Pahimmillaan nukuin vain pari tuntia yössä.

Näin jälkikäteen ajatellen tuo ajanjakso oli stressaavaa aikaa: pohdin paljon isoja kysymyksiä kuten sitä, mitä haluaisin tehdä omalla elämälläni. Kuka minä oikein olen ja mihin suuntaan minun pitäisi mennä? Yöstä toiseen päässäni pyöri paljon sekavia ajatuksia.

Päätin, että tämä loppuu nyt. Aloitin tutkimustyön. Lopulta kävin unilääkäri Henri Tuomilehdon vastaanotolla ja pääsin laajaan unitutkimukseen, josta selvisi, että unettomuuden taustalla vaikuttivat stressi ja levottomat jalat. Tunneherkkänä ihmisenä stressi vaikuttaa kehooni vahvasti, ja se myös laukaisi uniongelmat.

Mutta unettomuudesta seurasi lopulta jotain hyvääkin: suunta omalle elämälle. Aloin panostaa omaan hyvinvointiini ja etsiä ratkaisuja uniongelmiini. Reilut kaksi vuotta sitten heräsi ajatus, että kun nyt itse olen alkanut tehdä tätä uniremonttia, miksi en auttaisi samalla myös muita ihmisiä. Lähdin tutkimaan unettomuutta ja selvittämään asiaa kokemusasiantuntijana – ja samalla tiellä olen edelleen. Haluan herättää ihmiset kiinnostumaan paremmasta palautumisesta ja unesta sekä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Yhteistyömme jatkuu Henri Tuomilehdon kanssa. Teemme yhdessä uneen ja palautumiseen pureutuvaa Väsynyt-podcastia, jossa haastattelemme tunnettuja suomalaisia heidän unihaasteistaan ja ajatuksistaan aiheesta. Jaan myös omalla Instagram-tililläni @instaramiofficialerilaisia vinkkejä parempaan uneen ja palautumiseen. Tulevaisuudessa luvassa on myös samaan teemaan liittyvä tv-ohjelma ja luennointia."

Mitkä ovat yleisimpiä uniongelmia?

"Unettomuus. Unettomuus on yleisin unihäiriö. Unettomuus tarkoittaa vaikeutta nukahtaa tai pysyä unessa tai yleensä näitä molempia. Satunnaisesti meistä nukkuu huonosti kolmasosa, mutta säännönmukainen, pitkäaikainen unettomuus vaivaa tutkimusten mukaan jopa 10-15 % väestöstä.

Univaje. Nukumme keskimäärin 7–7,5 tuntia yössä. Ikävä kyllä nukkumiseen käytetty aika on vuosien saatossa vähentynyt monesta syystä. Aliarvioimme usein unentarpeemme ja nipistämme mielummin unesta kuin muista aktiviteeteista. Univaje tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että nukumme vähemmän kuin elimistömme unta tarvitsisi.

Herkkäunisuus. Joka viides suomalainen on herkkäuninen. Herkkäuninen ihminen herää helposti erilaisiin ärsykkeisiin kuten ääniin ja valoon, särkyyn, stressiin. Herkkäunisuus lisääntyy vahvasti ikääntymisen myötä. Herkkäuninen voi kyllä nukahtaa helposti, mutta heräilee herkästi, sillä aivot eivät ole täydellisessä lepotilassa. Myös erilaiset elämäntilanteen muutokset voivat vaikuttaa siihen, että ihmisestä tulee herkkäunisempi.

Levottomat jalat. Oireilu vaikuttaa eri ihmisillä eri tavoin. Pääasiassa levottomia jalkoja voisi kuvailla niin, että jaloissa alkaa yöllä tuntua kihelmöintiä, pistelyä tai puutumista. Tunne on epämukava ja herättää nukkujan unestaan. Syytä levottomille jaloille ei ole tarkasti löydetty, mutta yhdeksi selitykseksi on ehdotettu veren alhaista happipitoisuutta.

Uniapnea. Moni sairastaa uniapneaa tietämättään, sillä väsymyksestä tulee herkästi "uusi normaali". Uniapnea on ylähengitysteitä ahtauttava sairaus, joka aiheuttaa toistuvia unenaikaisia hengityskatkoksia. Se on ollut viime vuosikymmeninä räjähtävässä nousussa Suomessa sekä maailmalla. Yksi syy uniapnean määrän kasvuun ovat nykyiset elämäntapamme: esimerkiksi ylipaino linkittyy vahvasti uniapneaan. Uniapnea on ollut perinteisesti 40-60-vuotiaiden sairaus, mutta nykyään myös yhä nuoremmat, 20-30-vuotiaat sairastuvat siihen. Monet saattavat elää tietämättään ihmisen kanssa, jolla on uniapnea, ja siksi haluan herätellä ihmisiä tunnistamaan sairauden oireet."

Miten ihmiset saadaan kiinnostumaan unesta ja palautumisesta?

"Uni on palautumisen kannalta tärkein asia. Me kaikki tiedämme tämän: palautuminen tapahtuu pääasiassa unen aikana. Helpoin tapa parantaa terveyttä, hyvinvointia ja suorituskykyä on nukkua enemmän.

Valitettavasti Olli Lindholmin tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset heräsivät kiinnittämään enemmän huomiota uneen ja palautumiseen. Lindholmin uniapnea oli laajasti esillä mediassa, ja monille rakkaan julkisuuden henkilön kuolema oli pysäyttävä hetki. En kuitenkaan haluaisi, että vaaditaan kuolleita julkisuuden henkilöitä, jotta ihmiset alkaisivat panostaa parempiin yöuniin.

Oma strategiani on kutsua yhteen kiinnostavia julkisuuden henkilöitä, vaikuttajia ja yrityksiä keskustelemaan unesta. Puhdistamon kaltaiset yritykset ovat tärkeässä asemassa, sillä hyvinvoinnin asiantuntijana Puhdistamoa kuunnellaan. Yhteispelillä saamme ihmiset heräämään ja kiinnostumaan omasta hyvinvoinnistaan. Sinäkin voit vaikuttaa. Yksi helppo tapa vaikuttaa on jakaa univinkkejäni eteenpäin.

Haluan tarjota ihmisille tietoa mahdollisimman helposti ymmärrettävässä muodossa. Olen tehnyt kolme vuotta töitä parempien unien eteen, tutkinut aihetta, etsinyt tietoa ja haastatellut useita asiantuntijoita. Nyt haluan jakaa keräämäni tiedon myös muille hauskalla ja innostavalla tavalla. Esimerkiksi podcastiamme voi kuunnella vaikka lenkillä tai sohvalla makoillessaan ja samalla saada hyvää tietoa unesta sekä palautumisesta."

Ramin univinkit itselleen:

"Korostan aina ihmisille, että me kaikki olemme yksilöitä, eivätkä samat asiat toimi jokaisella. Nämä ovat kuitenkin asioita, joiden avulla minä itse rauhoitun iltaisin:

Rentouttavat ohjelmat.Saatan katsoa pari tuntia ennen nukkumaan menoa hauskaa komediasarjaa, joka tuo hymyn huulilleni. Voin myös kuunnella podcastia tai lukea kirjaa. Tärkeintä on se, että tunnet olosi rennoksi, eikä esimerkiksi sarjan katselu nosta vireystilaasi.

Venyttely. Suosin iltaisin rauhallisia joogamaisia venyttelyjä, jossa keskityn isoihin lihasryhmiin. Tärkeintä on kiinnittää huomiota hengitykseen ja hengittää lihaksiin niin, että ne rentoutuvat.

Syvähengitys. Tämä on hyvää jatkoa venyttelylle ja rauhoittaa mielen unten maille. Syvähengitystekniikoita on valtavasti erilaisia, mutta nyt olen hyödyntänyt 4-7-8-tekniikkaa. Se toimii näin: Hengitä esiin pitkään ulos. Hengitä sitten nenän kautta sisään neljä sekuntia, pidätä hengitystä seitsemän sekuntia ja hengitä ulos suun kautta kahdeksan sekuntia. Jatka 2–4 sarjan ajan tai niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Voit tehdä harjoituksen jo sängyssä makoillessasi.

Viileä huone. Pidän huoneeni mieluiten viileänä. 16–20 astetta on itselleni optimaalisin lämpötila hyviin uniin.

Iltasokerilakko. Illalla syöty sokeri laskee verensokeria yön aikana, mikä puolestaan kiihdyttää stressihormonin eritystä. Sokeripitoisten ruokien syöminen voi myös haitata REM-unta yön aikana. Mikäli haluat mennä mahdollisimman levollisin mielin nukkumaan, suosittelen välttämään sokeria iltaisin.

Huolihetki. Kun päässäni pyörii paljon mietteitä tai huolia, kirjoitan ne paperille ylös ennen nukkumaanmenoa. Huolihetken voi pitää silloin, kun se itselle parhaiten sopii – esimerkiksi töiden jälkeen tai juuri ennen nukkumaanmenoa. Tärkeintä on, että pystyy kirjoittamaan ajatuksensa paperille ja palaamaan niihin jälleen virkeämpänä seuraavana päivänä."

Tutustu Ramin univinkkeihin Intagramissa:
www.instagram.com/instaramiofficial

Lue lisää unesta ja palautumisesta:
www.henrituomilehto.com

Artikkelin kuvat: Jani Norqvist

Sold out

Sold out

Meidän puolellamme aitaa ruoho on aina vihreämpää.

Seuraa meitä @Puhdistamo