Ota yhteyttä ja kerro meille, miten voimme auttaa.
Ota yhteyttä ja kerro meille, miten voimme auttaa.
010 338 8700
8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min
arkipäivisin 9.00 - 16.00
Ruokosmetsänkatu 10, 37570 Lempäälä, Finland
Vaikuttajamarkkinointi sosiaalisessa mediassa
Tutustuthan vaikuttajayhteistyön ohjeistukseemme sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston linjaukseen markkinoinnin tunnistettavuudesta ja vaikuttajayhteistyön merkitsemisestä. Kuluttaja-asiamiehen linjaukset
”Vaikuttajamarkkinoinnilla tarkoitetaan yritysten ja vaikuttajien välistä kaupallista yhteistyötä, jonka tavoitteena on yrityksen tuotteiden myynnin edistäminen tai brändin tunnettuuden kasvattaminen. Kaupallinen yhteistyö voi syntyä esimerkiksi siten, että yritys ja vaikuttaja tekevät sopimuksen yrityksen tuotteita koskevasta sisällöntuotannosta.
Vaikuttajamarkkinoinnin lopputuote voi olla esimerkiksi vaikuttajan julkaisema yritystä tai sen tuotteita käsittelevä video-, audio- tai kuvajulkaisu tai blogikirjoitus. Myös ns. brändilähettiläänä toimimista koskevat samat mainonnan tunnistettavuuden säännöt kuin muutakin vaikuttajamarkkinointia.
Vaikuttajan yritykseltä saama vastike markkinoinnista voi olla rahaa tai rahanarvoinen etu, kuten vaate, lahjakortti tai matka. Vaikka saatu vastike ei olisikaan rahaa, kyse on silti markkinoinnista.
Mainonnan tunnistettavuutta koskee kuluttajansuojalaki. Kuluttajalla on oikeus tietää, milloin häneen yritetään vaikuttaa kaupallisesti.”
Kaupallisen yhteistyön merkitseminen
Sekä yrityksen että vaikuttajan velvollisuutena on varmistaa, että vaikuttajamarkkinoinnin kaupallinen tarkoitus käy ilmi, eikä piilomainontaa harjoiteta. Markkinoinnin on erotuttava muusta sisällöstä niin, että kuluttaja tietää, milloin on kyse kaupallisesta vaikuttamisesta.
Kuluttajansuojalain mukaan markkinoinnista on käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus sekä se, kenen lukuun markkinoidaan. Sääntö on sama riippumatta siitä, missä mediassa tai millä tavoin markkinointi on toteutettu.
Ohjeistus Puhdistamon vaikuttajille
Mikäli olet saanut Puhdistamon tuotteita esimerkiksi vaikuttajatapahtuman yhteydessä
Lisää tietoa:
Reetta Sinisalo
Brand Manager
reetta.sinisalo@puhdistamo.fi
Iida Tilvis
Jr. Brand Manager
iida.tilvis@puhdistamo.fi
Siirry Puhdistamon urasivulle alla olevasta linkistä ja tutustu avoinna oleviin työpaikkoihin
Avainasiakaspäällikkö ja Apteekkikentän aluemyyntipäällikkö / Key Account Manager and Regional Sales Manager of Pharma
Myyntiedustaja /
Pääkaupunkiseutu ja Itä-Suomi
Vanhempainvapaalla
Viestintä- ja sisältösuunnittelija / Communications and Content Designer
1. Vaihtoehto - Verkkolaskutus
Verkkolaskutustunnus: 003723743464
Verkkolaskutusoperaattori: OpusCapita Solutions Oy
Välittäjätunnus: E204503
2. Vaihtoehto - PDF Sähköpostilasku
Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta lähettää sähköistä laskua, lähetä valmis PDF-lasku sähköpostilla osoitteeseen:
puhdistamo.FI.P.156168-7@docinbound.com
PDF-laskussa tulee olla vastaanottajan osoitetietona:
Puhdistamo - Real Foods Oy
PL 12617
01051 LASKUT